Demokraatti 27.3.2013

Unta, valvetta ja kaunista kehitystä

Innostuin päästä varpaisiin, kun kuulin viime kesänä, että Kehitysvammaisteatteri La Strada ottaa ohjelmistoonsa William Shakespearen Juhannusyön unen. Sanoin kuiskaaja Paula Hakamaalle Tampereen kauppahallissa, että Uni ei sovi millekään teatterille yhtä hyvin kuin teille.

Ihastukseni taustalla oli La Stradan kolme aikaisempaa näytelmää ja niistä etenkin keväällä 2011 esitetty Laulu tulipunaisesta kukasta. Se oli ylivertaisen ilahduttava, liikuttava ja lumoava näyttämöteos. Jännitin, miten lumovoimat tunnelmoivat tänä keväänä.

La Stradan liekki alkoi nyt lämmittää heti alussa, kun rakastavaiset Hermia (Jaana Järvinen) ja Lysander (Kimmo Koski) jäivät kaiken keskelle kahden. Järvinen näytteli heleän aurinkoisesti, niin kuin rooliin kuuluu. Koski muistetaan Tulipunakukan Olavina. Hän näytteli unelmoivasti ja samalla suorasukaisesti, eli Shakespearen Unen henkeä kehittävästi ja kohottavasti.

Unessa ei ole päähenkilöä, vaan neljä pariskuntaa sekä teatteria harrastava työläisryhmä ja keijuja. Parien välillä tapahtuu vaihtumia, joita menninkäinen Puk (Joseppiina Kahiluoto) ja näyttelijä Sukkula (Katariina Salminen) järjestelevät. Dynaaminen ja tasavahva roolirakenne tarjoaa luovuutta kehittävälle teatterille monia mahdollisuuksia.

Rakkaus ja luovuus

Shakespearelle jäi paljon sanottavaa rakkaudesta, kun hän sai valmiiksi Romeon ja Julia. Niinpä hän kirjoitti heti perään Juhannusyön unen. Siinä hän käsitteli lempiaihettaan toisenlaisista näkökulmista, toisenlaisella otteella, toisenlaisin sävyin ja toisenlaista rakennetta rakennellen.

Ateenan herttua Theseus ja Amatsoonien kuningatar Hippolita valmistautuvat häihinsä, joiden valmistelut muodostavat kehyskertomuksen, jonka sisällä tapahtuu monitasoisia kesäisiä ja metsäisiä sattumuksia sekä unessa että valveessa. Yksi lemmenpari pakenee pakkoavioliittoa. Toisessa parissa mies pakenee innokasta naista. Keijujen kuningas ja kuningatar käyvät huoltajuuskiistaa intialaisesta pojasta. Puk touhuaa uniyrtin kanssa. Kommellukset kasaantuvat. Ateenan Työväen Teatteri harjoittelee ja lopulta myös esittää näytelmän sisällä näytelmän.

Näytelmä muodostuu neljästä sisäkkäisestä tasosta ja niistä kohoavista tai riippuvista unen koukuista. Rakenne näyttäisi paperille piirrettynä monimutkaiselta, mutta näyttämöllä siitä on mahdollista tehdä luonteva ja monisävyinen mylläkkä, jossa ensemble päättää vapaasti, mikä on unta, mikä valvetta.

Rakkautta ylistäessään Uni ylistää teatteria ja luovuutta. Työläiset pyrkivät sisäisteatterissaan tunnevaikutukseen ja onnistuvat. Miten he sen tekevät? Valveen ja unen, suunnittelun ja vapautumisen dialektiikka kertoo, miten luovaa työtä tehdään. Unen ja valveen rajojen horjuttaminen julistaa, että me kaikki olemme luovaa voimaa täynnä. Vapaan luovuuden ylistyksenä Juhannusyön uni on kuin La Stradaa varten kirjoitettu näytelmä.

Rytmi ja luottamus

Juhannusyön uni ei ole pelkästään unelmakappale kykyjään kunnianhimoisesti kehittävälle harrastajateatterille. Se on myös suurteos, jonka toteuttaminen vaatii oikeastaan ison ammattiteatterin isoja resursseja. Näytelmässä on laaja välttämättömien osien sykerö ja mahtava määrä versomisen mahdollisuuksia, joita on myös käytettävä. Juhannusyön uni ei olisi ilman rakenteensa mutkia ja vapauden rönsyilyä mistään kotoisin.

La Stradan Unen taustalla on vahvoja ammatillisia resursseja. Kapellimestari Jorma Panulan musiikki tekee Unesta uuden, kauniin leikkisästi kumpuilevan tulkinnan. Pukusuunnittelija Aino Simolan töissä huolellisuus, näkemyksellisyys ja perinnetietoisuus yhdistyvät tasapainoisen kauniiksi satumaailmaksi.
Näytelmässä on enemmän rooleja kuin La Stradalla näyttelijöitä, joten koko illan esityksen tekeminen vaati vierailijoiden kutsumista. Heitä oli nyt enemmän kuin ennen. Vierailijoiden ja isäntäväen näyttämölliset suhteet muodostuivat mutkikkaammiksi kuin aikaisemmin. Se vaikutti teoksen rytmitykseen ja muuhun toteutukseen.

Toissakeväinen Tulipunakukka pysyi koossa, tehosi ja tenhosi rytminsä varassa. En tarkoita pelkästään kohtausten ajallista jäsentymistä tai musiikin rytmiä, vaan konkreettia poljentoa joka tuntui, kuului. Itkettävän ihmeteltäviä näyttämöllisiä onnistumisia ikään kuin tipahteli silloin tällöin tuosta pohjapoljennosta.
Nyt ei tanssita krisispisteen kärjellä. Toiminta ei ole yhtä intensiivistä. Teos on rauhallisempi, toisella tavalla hallittu. Ohjaajan ote tuntuu jopa hieman rutinoituneelta.

Vertailu kahden vuoden takaiseen suureen onnistumiseen on mielestäni välttämätöntä, kun kyseessä on teatteri, jossa fyysisistä rajoitteista kärsivät ihmiset kehittävät itseään ja teatteria ja onnistuvat siinä ammattipiirejä ja yleisöä hämmästyttävällä tavalla.

Ehkä Tulipunakukan voi jättää teatterin historiaan ihmetyönä, jota ei toista kertaa saavuteta. Vai mitä, ohjaaja Anu Panula?
Iloa, onnea ja onnistumista rapsahtelee roppakaupalla myös Juhannusyön unessa. Oli hauskaa nähdä uusia tulokkaita. Pasi Lehikoinen teki vahvan roolityön Demetriuksena. Oli rohkaisevaa nähdä yleistä kehitystä. Esimerkiksi Keiju Lukinseittiä esittävän Riitta Keski-Mäenpään työssä se oli hyppäyksenomaista. Oli ilo nähdä, miten jotkut pitivät näyttelijänlaadustaan kiinni ja samalla kehittivät sitä.
Niin teki esimerkiksi Tutu-Liisa Viljanen Helenana.

La Stradan Juhannusyön uni on rohkaiseva teatteritapaus. Itseluottamus, luottamus ja luovuus kasvavat kehitysvammaisteatterin kulkemalla tiellä koskettavan kauniisti.

Pertti Julkunen

APU-lehti 7.3.2013, Teksti Mia Hemming

Antaumusta ja iloa

Toisenlainen teatteri. La Strada on Suomen ensimmäinen ja ainoa kehitysvammaisteaatteri. Näyttelijät paiskovat töitä palkatta, mutta riemumielin.

Tampereella toimivan kehitysvammaisteatteri La Stradan harjoitusten alussa vallitsee iloinen, odottava tunnelma. Ensimmäiset tulijat odottavat käskyjä siitä, mitä tänään tehdään, ja kohta heidät jo passitetaan pukeutumaan rooliasuihinsa. Seuraavaan ensi-iltaan on enää runsas kuukausi aikaa. Jaana Järvinen kiittää heti ensimmäiseksi ohjaajaa sopivan tiukaksi.

- Muuten emme oppisi mitään uutta. Jotkut vuorosanat ovat sellaisia, että niitä joutuu tankkaamaan vähän enemmän. Mutta hyvä vaan, sillä silloin niitä myös miettii ja puntaroi, Järvinen pohtii.

La Strada harjoittelee William Shakespearen komediaa Juhannusyön uni. Anu Mäellä ei olisi mitään sitä vastaan, että Juhannusyön uni lähtisi kiertämään ulkomaita.

- Lapsena aina haaveilin, että minusta tulisi maailmankuulu näyttelijä. Miehet ihailisivat minua, Mäki sanoo.

Mäki unelmoi maanläheisesti lisäksi siitä, että Putouksen näyttelijät tulisivat katsomaan Juhannusyön unen ensi-iltaa. Eikä olisi lainkaan hassumpaa, että pääsisi joskus Putoukseen näyttelemään.
- Vaikeinta näyttelemisessä on oppia vuorosanat. Muuten kaikki muu, kuten yhdessä oleminen, on kivaa.

KUN PASI LEHIKOINEN KUULI Juhannusyön unesta, hän tiesi heti, että siinä on hänen juttunsa. Silloin hän oli mukana muun muassa kehitysvammaisten yhtyeessä Hempan Pumpussa, kuten muutama muukin Stradalainen.
- Olen tykännyt olla täällä. Olen vähän sellainen, että minun pitää koko ajan olla tekemässä jotain, Lehikoinen kertoo.

Myös Lehikoiselle vuorosanojen oppiminen tuottaa päänvaivaa, mutta Tutu-Liisa Viljaselle sen sijaan artikulointi. Vuorosanojen pitäisi kuulua pitkälle.
- Se ei meinaa ollenkaan mennä päähäni, Viljanen naurahtaa.
- Olen päässyt toteuttamaan lapsuudenhaavettani teatterin tekemisestä.
Sanna Mähöstäkin vähän jännittää, että kantautuvatko hänen puheenvuoronsa yleisön korviin. Tosin keijukaisena hän enemmän tanssii ja laulaa kuin lausuu vuorosanoja.
- Olen haaveilut laulamisesta pienestä pitäen. Minun pitäisi rohkaistua puherooleja varten, Mähönen miettii.
Kimmo Koski näyttelee Juhannusyön unessa Lysanderia ñ vuoroin toista ja vuoroin toista naista rakastavaa miestä. Lysanderilla on lisäksi itsetunto kohdallaan : hän on itsestään ylpeä mies.
Koski varta vasten halusi näytellä Lysanderia.
- Tykkään näyttelemisessä tunteiden ilmaisusta ja haluan kehittyä näyttelijänä, Koski kertoo.
Atte Selinkin pitää esiintymisestä ja kavereiden kanssa olemisesta. Hän on ylpeä laulutaidostaan.
- Pitää vielä harjoitella vuorosanoja ja niiden oikein lausumista, Selin kertoo.
NYT LA STRADAN näyttelijät ovat pukeutuneet upeisiin rooliasuihinsa. On kuninkaallista loistoa ja käsityöläisiä arkisissa asuissaan. Amatsoni Hippolyteä näyttelevä Katariina Salminen kehuu puvustajaa, joka on pukenut Hippolyteen vihreään samettiin.
- Opiskelija Aino Simola on tehnyt puvut lopputyönään kierrätysmateriaaleista, Salminen mainitsee.
Salminen paitsi näyttelee myös avustaa kehitysvammaisia stradalaisia. Salminen kehuu kanssanäyttelijöitään vilpittömiksi ja tunteitaan näyttäviksi.
- Tästä on tullut toinen kotini.
Muusikko Miina Kahiluoto vahvistaa, että hienointa on nähdä, kuinka kehitysvammaiset stradalaiset nauttivat näyttelemisestä. Kahiluoto avustaa näyttelijöitä, soittaa viulua ja pianoa isoisänsä Jorma Panulan sävellyksissä sekä näyttelee äitinsä ohjauksessa.
- Ei tästä kukaan saa palkkaa, mutta kaikki ovat kuitenkin innoissaan mukana. Lukion käyminen samalla on välillä rankkaa, mutta on tämä sen arvoista, Kahiluoto sanoo.
Toiminnanjohtaja Paula Hakamaa kertoo, että La Stradan ohjelmiston jokainen näytelmä on aina valmistettu siihen saadun apurahan turvin. Juhannusyön uni on stradalaisten neljäs esitys.
- Lisäksi on työllistämistuilla olemme pystyneet pitämään palkkalistoilla kaksi henkilöä, Hakamaa kertoo.
- Menemme eteenpäin vuosi kerrallaan epävarmana tulevasta.

Kun La Strada perustettiin vuonna 2009, perustajat lähtivät apurahan siivittämänä tutustumaan Ruotsin Malmöhön kehitysvammaisten ammattiteatteriin. Vierailun innostamana La Stradan taiteellinen johtaja Anu Panula lähti tavoittelemaan samankaltaista teatteria Suomeen.

- Pyrimme saamaan La Stradasta EU-tuilla kokopäiväisen kehitysvammaisten teatterin ja teatterikoulun, Panula tiivistää.
LA STRADASSA TY÷SKENNELLƒƒN lähinnä hyvästä sydämestä ja rakkaudesta teatteriin. Laskuissakin tingitään, sillä kotisivuja päivitetään, tehdään julisteita ja muuta puoli-ilmaiseksi.
- Orkesterissa soittavat opiskelijat. Lavastaja valmistaa puutyöt mielenterveyskuntoutujista koostuvan ryhmän kanssa. Isäni on säveltänyt musiikin, ja tyttäreni soittaa viulua ja
näyttelee ñ miksi mennä merta edemmäs kalaan ?
Kello lähestyessä viittä näyttelijät huolestuvat, ehtivätkö he syödä eväänsä ennen kotiinlähtöä. Panula päättää harjoitukset. Vaikka tälläkin kertaa unohtui vuorosanoja, kaikki tietävät, että kuukaudessa kukin sisäistää roolinsa - vuorosanoja myöten.

Aamulehti 19.3.2013

Harvinaisen kaunis Juhannusyön uni

Ensi-ilta : 17.3. teatteriryhmä La Strada Teatteri Tapiossa
Klassikkonäytelmistä kannattaa tehdä esityksiä vain, jos ne pystyy nostamaan uudelle tasolle. Tamperelaisen kehitysvammaisteatteri La Stradan Juhannusyön unesta huomaa heti, että Shakespearen tekstiin on puhallettu ainutlaatuinen vire. Tulkinta on rehellinen, kaunis, herkkä ja valoisa.
Tarina on Shakespearelle uskollinen : Hermia (koko esityksen vaikuttavimman roolityön tekevä Jaana Järvinen) on rakastunut Lysanderiin (Kimmo Koski), mutta Hermian isä (Eero Jokinen) koettaa pakottaa tyttärensä kuolemantuomion uhalla naimaan Demetriuksen (Pasi Lehikoinen). Hermian ystävä Helena (Tutu-Liisa Viljanen) puolestaan haluaisi Demetriuksen omakseen. Keijukuningas Oberon (Kirsi Nurminen) puuttuu tilanteeseen lemmenrohtojensa avulla.
Kuiskaaja Paula Hakamaan avustuksella haastava teksti pysyy hyvin kasassa. Repliikkien unohtuminen ei katkaise tunnelmaa, vaan esimerkiksi rakastavaisten välillä säilyy hieno jännite.
Visuaalinen näyttämökuva on kaunis. Aino Simolan puvustus on utuisen unenomainen ja keijujen tanssi sulavan herkkää. Kun kaikkeen tähän lisätään vielä kamariorkesterin näyttämöllä esittämä musiikki, kokonaisuudesta ei voi olla nauttimatta.
KAISA JÄRVELÄ

Etusivulle / Ohjelmisto / Näyttelijät / Historia / Yhteystiedot