PERTTI JULKUNEN
VAIN ILOA ELETYSTÄ
Ohjaaja Anu Panula pitää näytöksen aluksi lyhyen puheen. Hän kertoo, että hetki on historiallinen. Suomen ensimmäinen kehitysvammaisten teatteri la Strada on esittämässä ensimmäisen ensi-iltansa Elämän jano. Näyttelijöinä on kuusi naista ja kaksi miestä. lavastus muodostuu kahdeksasta tuolista. Näytelmää esitetään teatteri Tapiossa, entisen elokuvateatteri Pirkan tiloissa, Amurin ja Pyynukin kaupunginosien rajalla Tampereella. Kantaesityksen taustalla ovat ohjaajan äiti, näyttelijä Helena Haavisto (1927-2005) ja hänen isänsä, kapellimestari Jorma Panula (s.1930). Näytelmän teksti perustuu Haaviston runoille. Jorma Panula ja hänen poikansa Sami ovat säveltäneet näytelmälle musiikin.Ohjaajan tytär Joseppiina Kahiluoto soittaa orkesterissa viulua.
Rytmiä, sydäntä
Ohjaajan ja näyttelijöiden yhteinen rytmitaju, koko ensemblen ehdoton paneutuminen tunnetyöskentelyyn sekä yleisön herkkä osallistuminen hallitsevat ensi-iltaa. Arvokkaasti kulunut esitystila antaa mausteeksi nostalgioita elokuvataiteen nostalgioita ja assosiaatioita elokuvataiteen maailmasta. Federico Fellinin Gesolmina ja elämän punamustia värejä rakastavat Pohjois-Amerikan intiaanit nousevat näytelmän teemojen mukana mieleeni mukavan väkevästi. Elämän janon perustana on 26 lyhyttä, käsiohjelmassa erikseen nimettyä runokohtausta.Yleisö antaa aplodit jokaiselle kohtaukselle, mutta se ei häiritse kokonaisuuden muodostumista. Rytmi tekee kaikista kohtauksista napakan kauniita ja solmii ne monimuotoiseksi kokonaisuudeksi. Rytmi toimii yhdellä kertaa kokoavasti ja moni-ilmeisesti. Se sallii epäröintejä ja ottaa aina uudestaan mukaansa. Avomielisesti vakava mieliala muuttuu joskus hauskan svengaavaksi. Yksi näyttelijä laulaa ja kasi säestää hänen lauluaan tanssilla. normaalikokoisten aikuisten tanssi näyttää ihmeellisen lapsenomaiselta ja perhosmaiselta.laulu sanat kysyvät elämän mieltä.Lepattava antaa vastauksen. Soile piispan punamusta puvustus nostaa elämisen mielen kysymyksen lavalle liikuttavan painokkaasti. minun mielessäni käy saunomista harrastavia intiaaneja ja heidän ideansa elämän väreistä. Sauna oli olemassaolon kohtaamisen paikka. asiellä vallitsi rauha ja hiljainen sosiaalisuus. Tekijöiden tunne ja teoksen tunne näkyvät La Stradan esityksessä kiinnostavalla tavalla yhtä aikaa. Tahdikas tarmo,kaunis päättäväisyys ja hillitty avomielisyys hallitsevt tekijöiden työskentelyä. He kutovat teokensa matoksi, jossa on monia värejä. La Stradan näyttelijät paljastavat voimansa asteittain. Tunnevoima puhuu täysillä vasta viimeiseesä runossa. tunteiden matolla lentävät taiteilijat kohtaavat kuolleita kuljettavat lintuvaunut. He kieltäytyvät kohteliaasti astumasta vielä vaunuihin, mutta lupaavat tulla ilomielin mukaan, kunhan elämän läksyt on tehty valmiiksi. Nyt he kokevat vain iloa eletystä. Tunnevoiman vapauttaminen on elämän vaikeuksien voittamista Se auttaa ymmärtämään ymmärtämättömyyttä Luottavainen keskustelu lintuvaunujen ajurin kanssa on näytelmän lopputulos. Siinä on huumoria ja kaunista juhlavuutta.Näytelmän runolliset minät ovat päässeet hyvään päätökseensä alkukohdasta, jota määrittää uteliaiden ihmisten tungetteleva tuijotus.
SILMIÄ, SILMIÄ
Kehitysvammaisten esikoisnäytelmän johdantokohtauksen nimenä ”Silmiä,silmiä” Se avaa katsotuksi tulemisen, katsomisen, ymmärretyksi tulemisen ja ymmärtämisen teeman. la Stradan näyttelijät aloittavat utelijaiden katseiden kohreeksi joutuvan yksinäisen ihmisen tilanteesta. Sitten ihmisten joukossa yksin kulkeva katseiden kohde katsoo yllättäen takaisin. Hauska ymmärrys koskee ensin ympärillä hyörivien ihmisten pelejä ja leikkejä ja alkaa sitten hipoa koko yhdessä olemisen mieltä. aivan
Näyttelijät ottavat kontaktin toisiinsa ja muodostavat tilapäisiä näyttämökollektiiveja. Näyttelijöiden keskinäiset kontaktit luovat yhteyden ensemblen ja yleisön välille. La Stradan näytelmän tarkoituksena on avata katsojan sisäiset silmät. Katsomosalin tunnelmasta humaa, että tehtävä onnistuu täydellisesti.Teatteri taika toimii harvoin näin hiljaisesti, kauniisti ja samalla vastaan sanomattoman vakuuttavasti. Harvoin sattuu, että teatterissa näkee itsensä ja muut jollakin aivan uudella tavalla Nyt sattui. Sanaa ”unohtumaton” tulee joskus käytettyä huolimattomasti. Nyt ei käy niin. Olen varma, että La Strada on näyttänyt minulle jotakin, jonka jälki pysyy mielessäni siihen saakka kun ”elämän läksyt on luettu”.